torstai 6. marraskuuta 2014

BAD HAIR LIFE....


Kuten otsikosta voi päätellä tämä postaus koskee hiuksia. En ikinä, siis ikinä, ole ollut tukka-ihminen!!! En ole koskaan osannut laittaa tukkaa enkä siitä oikein ole edes välittänytkään, puhumattakaan hiusten hoidosta. Tämän tietää kaikki läheiseni, jotka ovat ihmetelleet sitä, että miten voin vain antaa hiusten olla kun kaiken muun haluan olevan viimeisen päälle. Lisäksi satunnaiset kampaajani ovat saaneet tutustua herkkään päänahkaani ja siihen miten vihaan sitä kun päänahkaani hierotaan tai hiuksiani kammataan (siis kaikkea sitä jota muut rakastavat).



Kun aloitin missikisoissa juoksemisen ja ns.julkisen esiintymisen, oli tähänkin puoleen pakko kiinnittää huomiota. Yleensä siskoni joutui vääntämään hiuksiini kiharoita, minun sadatellessa toimenpidettä. Yhdessä vaiheessa pidin pidennyksiä, mutta koska hoito ei ollut vahvuuksiani, ymmärsin aika nopeasti ettei pidennykset päässänä näytä kauaa kauniilta. Pidennysten poistatusten jälkeen olen pitäytynyt klipsipidennyksissä, jotka ovat pelastukseni. Jopa minä osaan nämä pidennykset kiinnittää. Pikku hiljaa opettelin yksinkertaisia kampauksia, kuten nutturavalkin käyttöä. Vieläkin monimutkaiset kampaukset saavat kärsivällisyyteni loppumaan =D



Viime aikoina uusin helpotus on kiharruspuikko, jolla olen saanut hiukseni melko kauniille kiharalle. Lisäksi suuren helpotuksen elämääni on tuonut jyväskyläläinen kampaamo Step In, jossa olen saanut hoidattaa tukkaani hellävaraisessa käsittelyssä. Viimeksi hiuksiini tehtiin kiiltokäsittely ja yhtään totuutta muuntelematta pakko todeta, että hiukseni ei ole koskaan olleet niin terveen näköiset!! Oikeesti toi hoito on uskomaton, suosittelen lämmöllä!! Tämän lisäksi sain heiltä minun hiuslaadulle valitut hiustenhoitotuotteet ja tarkat hoito-ohjeet. Nyt suunnitelmana on noudattaa todella tarkasti hoito-ohjelmaa ja seurata tapahtuuko hiusten kunnossa todella muutosta.


Nyt tästä lähdenkin suihkuun ja taidampa laittaa syvähoitonaamion vaikuttamaan ;) Mukavaa viikon jatkoa kaikille!!

Helen

Ps. Kertokaa ihmeessä mulle helppoja kampausvinkkejä, jos tulee mieleen!!
Pps. Jos haluat tietää musta jotakin tai haluat, että kirjoitan jostain tietystä aiheesta, laitahan vinkkiä tulemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti