tiistai 11. marraskuuta 2014

MINÄ <3 RAHA!


Apua, mut varmaan hirtetään tän otsikon takia :D Perinteisesti on pidetty huonona ihmisenä, jos myönnät pitäväsi rahasta. No, mutta kun pidän!! En väitä, että sitä olisi välttämättä helppo saada tai pitää, mutta pidän rahasta ja sen suomista mahdollisuuksista ja sillä selvä!

Muistan kuinka jo ala-asteikäisenä olin äärimmäisen kiinnostunut rahasta ja taloudesta. Luokkaretkillä en todellakaan käyttänyt kotoa annettuja rahoja vaan säästin ne. Säästin myös opettajan antaman talousvinkkejä sisältämän vihkosen, joka oli tarkoitettu itsenäisesti asumaan muuttavalle nuorelle. Tämä opas oli mukanani matkassa vielä kymmenisen vuotta tuon jälkeen ja pidin sitä yhtenä suurimmista aarteistani (toinen suuri aarre oli Naomi Campbellin muotikuva :D ).

Vuosia näiden tapahtumien jälkeen satuin olemaan silloisen Suomen Yrittäjä Yhteisön seminaarissa myymässä lippuja seuraavaan tapahtumaan ja saimme työmme ohella kuunnella luentoja. Tuolloin se tapahtui!! Totaalinen sekoaminen!! Kuuntelin Varapuun Mikko Sjögrenin luentoa rahasta ja jokaisen omasta taloudesta. Pääasia mikä mieleeni jäi oli, että "Aloita jo tänään!!". Oli se sitten säästäminen, sijoittaminen tai mikä tahansa talouteen liittyvä parannus, aloita se jo tänään!! Tämän ajatuksen siivittämänä luin useita talousopuksia ja aloitin samalta istumalta sijoittamaan osakkeisiin, vaikken edes tiennyt siitä mitään :D




Vuosien vieriessä paljon on opittu ja oppirahoja maksettu, mutta aina olen ollut plussalla ja en ikinä ole katunut päätöstäni. Päinvastoin!! Olen onnellinen etten yrittäjänä tällä hetkellä ole yhden köyden varassa vaan tiedän, että pärjään oikein hyvin ja pystyn nauttimaan elämästäni. Ja vielä yksi huomautus, tähän tilanteeseen ei ole tarvittu miljoonatuloja.

Sattuipa minulle myös toinenkin tätä asiaa koskeva onnen potku. Tasan vuosi sitten olin Helsingissä tekemässä promokeikkaa bloggareille tarkoitetussa tilaisuudessa. Ja arvatkaa mitä, viereinen esittelypöytä kuului Varapuulle. Minähän tietysti olin ihan innoissani asiasta. Olin tuolloin ollut jo vähän aikaa Tampereella ja muistin, että Varapuun kotipaikka oli myös Tampere. Kysäsin illan mittaan Mikolta josko yrityksemme voisi tehdä yhteistyötä ja ilokseni voin sanoa, että sillä tiellä ollaan. Tällä hetkellä hoidan laskutuspuolta koko Varapuussa!

Jotta teidän ei tarvitsisi odottaa 10 vuotta ja 2 onnenpotkua ja jotta voisitte aloittaa jo tänään Varapuu tarjoaa lukijoilleni TÄYSIN ILMAISIA Rahailta-luentoja seuraavasti:
  • 25.11.2014 Tampereella klo 18-21 Scandic City
  • 02.12.2014 Helsingissä klo 18-21 Sokos Presidentti
Paikkoja rajattu määrä, joten ilmottaudu pian soittamalla Markolle 0207353422 tai Patrikille 0207353423.

Tule innostumaan rahasta ja kuulemaan miten taloudenhoito onkin innostavaa ja hauskaa!! Ennen kaikkea, laitetaan raha töihin!

Rahakasta viikon jatkoa!

Helen <3

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, Helena, että myönnät noin kovin tykkääväsi vaihdantavälineestä. Eli tykkäät ruplasta, eurosta, dollarista, kruunusta etc. Minä tykkään syödä hyvin, asua mukavasti, siirtyä turvallisesti paikasta a paikkaan b, alkoholia nauttiessani ostaa jotain muuta kuin kyykkyviiniä, harrastaa, panostaa lapsiin, jnejne. Mutta mitä rahaan tulee, YÖK! Toki, raha mahdollistaa kaiken tämän mutta jos jonain päivänä katsoisin peiliin ja sanoisin tykkääväni rahasta, häpeäisin. Raha sokaisee, raha tekee ihmisestä tyhmän. En toki tarkoita Helen, että raha olisi saanut sut innostumaan hiuspidennyksistä, mutta en helkkarissa usko että valuutan ihannointi ainakaan mitään konkreettisesti aitoa ja kehittävää sinun elämääsi toisi. Raha tekee ihmisestä sokean ja rahan palvonta, jopa ilman että sitä ylimääräistä rahaa keskiverto veronmaksajaa enempää olisikaan, antaa ihmisestä ennemminkin aivokuolleen, kuin fiksun kuvan. Toisaalta, kaltaisiasi ajanhengessä talvikenkiä myöden kulkevia nuoria aikuisia löytyy joukostamme yllättävän paljon. Loppuun lainaan erästä suomalaista sanoittajaa; "joku tietää jo nyt miltä sä ensvuonna näytät"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi Jaakko! Pakko sen verran sanoa, että mulla tuskin tulee olemaan niitä uusinta mallia olevia talvikenkiä, koska säästän nekin rahat pahan päivän varalle :D mutta tekstissäsi on kyllä pointti, ymmärrän sen :)

      Poista